Suomen sota vuosina 1808–1809 oli seurausta Napoleonin sodista, jotka vyöryivät yli Euroopan mantereen. Napoleon pakotti tsaari Aleksanterin I:n yrittämään saada Ruotsi mukaan Englannin kauppasaartoon. Kun se ei onnistunut, venäläisjoukot hyökkäsivät Ruotsia vastaan 21. helmikuuta 1808.

Kesäkuussa 1807 Napoleon oli voittanut taistelukentillä lähes kaikki Ranskan viholliset. Jäljellä olivat enää ainoastaan Portugali, Iso-Britannia ja Ruotsi.

Venäjä oli hävinnyt verisen taistelun Friedlandissa 14. kesäkuuta ja joutui sen jälkeen neuvottelupöytään. Venäjän keisari Aleksanteri I ja Napoleon tapasivat lautalla keskellä Njemen virralla (Njemenjokea) itäpreussilaisen Tilsitin kaupungin edustalla allekirjoittaakseen rauhansopimuksen. Tilsitissä nämä keisarit jakoivat Euroopan keskenään. Aleksanteri sai tehtäväkseen pakottaa Ruotsi mukaan kauppasaartoon, jota Napoleon harjoitti Iso-Britanniaa vastaan. Napoleon ajatteli pystyvänsä tappamaan vihollisensa nälkään pakottamalla kaikki Euroopan maat lopettamaan kaupankäynnin brittien kanssa.

Mutta Ruotsi myi tervaa, puutavaraa ja malmia Iso-Britanniaan ja kieltäytyi ehdoista. Seurauksena venäjän armeija hyökkäsi Kymijoen yli 21. helmikuuta 1808. Kevään 1808 aikana venäläiset miehittivät lähes koko Suomen samalla, kun ruotsalais-suomalainen armeija vetäytyi Ouluun. Etelässä oli kuitenkin Ruotsin suurin toivo: Viaporin merilinnoitus, jota pidettiin lähes valloittamattomana.

Mutta toukokuussa Viaporin komendantti, Carl Olof Cronstedt antautui täysin selittämättömästi, ja (jolloin) ruotsalaisten sotasuunnitelma raukesi tyhjiin. Ajatuksena oli ollut tuoda uusia joukkoja maihin Viaporin kautta ja ajaa venäläiset pois maasta yhteisellä hyökkäyksellä Ouluun vetäytyneiden joukkojen kanssa. Nyt saivatkin Oulun joukot yrittää iskua omin voimin. Aluksi ruotsalaisten hyökkäys sujui hyvin, ja suuri osa Suomea pohjoisesta aina Vaasaan asti voitettiin takaisin. Mutta sitten sotaonni kääntyi. Venäläiset saivat vahvistuksia, ja ruotsalaisilla oli huolto-ohjelmia.

Aikakausi oli oikeastaan suurten armeijoiden aikaa. Mannermaalla armeijat olivat iskeneet yhteen yhteensä 100 000 miehen voimin.

Mutta täällä pohjoisessa Suomessa ja Ruotsissa sota tulisi näyttämään täysin toisenlaiselt. Harvaanasutut alueet eivät pystyneet tarjoamaan ruokaa (muonaa), lämmintä (lämpöä) ja (eikä) sijoituspaikkoja (majoitusta) kovin (niin) suurille sotilasjoukoille. Sekä Ruotsin että Venäjän armeijat olivat siksi suhteellisen pieniä, noin 20 000 miehen suuruisia.

Ruotsin armeijalla oli varastoja kaikilla tärkeimmillä paikkakunnilla Suomessa ja Ruotsissa, mutta sekään ei riittänyt. Kesällä 1808 ruotsalaisten oli pakko pysähtyä odottamaan uusia tarvikkeita.

Sotilaiden oli välillä pakko jopa ripustaa kiväärinsä naulaan ja ryhtyä leipomaan leipää. Tuona aikana venäläiset ehtivät saada vahvistusjoukkoja.

Viimeinen valtakunnan itäpuoliskolla käyty taistelu Oravaisissa 14. syyskuuta päättyi ruotsalaisten tappioon. Sen jälkeen ruotsalais-suomalainen armeija vetäytyi takaisin Ouluun. Joulukuussa se siirtyi Tornionjoen yli valtakunnan länsipuoliskolle. Allekirjoitettiin aselepo ja sota nukkui talviunta talvikuukausien ajan.

Talvikuukausina Norlannissa riehui vaikea sotatautiepidemia. Osia armeijasta kotiutettiin tai lähetettiin etelään, koska köyhä Tornion seutu ei pystynyt huoltamaan kaikkia. Kevään tullessa venäläiset lähtivät taas hyökkäykseen, ja heikentyneen Ruotsin armeijan oli pakko antautua. Sen jälkeen venäläiset miehittivät Länsipohjan aina Öre-joelle asti sekä Ahvenanmaan.

Samaan aikaan Tukholmassa oli meneillään vallankaappaus. Maaliskuun 13. päivänä tyytymättömät ruotsalaiset aatelismiehet panivat kuningas Kustaa IV Aadolfin viralta. Tämä kahnaus pitkitti rauhanneuvotteluja kesään 1809. Siihen mennessä. Venäjän armeija oli ehtinyt syödä tyhjiksi kaikki Länsipohjan varastot. Nälkäkuoleman estämiseksi venäläiset suunnittelivat hyökkäävänsä ruotsalaisia vastaan yli Öre-joen päästäkseen käsiksi uusiin varastoihin.

Samaan aikaan ruotsalaiset päättivät yrittää voittaa venäläiset ja hankkia siten itselleen paremman aseman rauhanneuvotteluissa. Etelä-Ruotsista lähetettiin pohjoiseen laivoilla noin 6800 miehen sotajoukot. Ne nousivat maihin 17. elokuuta Ratanissa, ja kaksi päivää myöhemmin, 19. elokuuta, ruotsalaiset ja venäläiset iskivät yhteen sodan viimeisessä taistelussa Sävarissa. Taistelu päättyi Ruotsin tappioon. Ruotsalaiset palasivat laivoineen etelään ja venäläiset alkoivat hiljalleen vetäytyä takaisin pohjoiseen.

Syyskuun 17. päivänä allekirjoitettiin rauhansopimus Haminassa ja Ruotsi menetti Suomen. Lokakuussa suomalaisjoukot lähetettiin Uumajasta kiitosten kera takaisin kotiin kohti epävarmaa tulevaisuutta Venäjän vallan alla. Viimeiset venäläisjoukot poistuivat Ruotsin alueelta vasta marraskuussa.

Sota oli tullut maksamaan noin 20 000 suomalaisen ja ruotsalaisen sotilaan hengen, varmaan yhtä monen tai vielä useammankin venäläisen, sekä suuren joukon siviilejä, jotka kuolivat (menehtyivät) armeijan mukana kulkeneisiin tauteihin. Tämä on viimeisin Ruotsin maaperällä käyty sota ja toivottavasti se myös jää viimeiseksi. Mutta varmahan ei voi tietenkään koskaan olla.